mennessä Tiina Simpanen | touko 21, 2017 | Uncategorized
Mitä kivaa keksisi viikonlopuksi? Jotain vaihtelua arkeen ja viikonlopun rutiineihin. Kuin tilauksesta sain sähköpostiini I love me- messujen mainoksen. Melko nopeasti tein päätöksen lähteä teemaristeilylle Turusta Tukholmaan. Viking Line ja Messukeskus järjestivät I...
mennessä Tiina Simpanen | touko 7, 2017 | Elintapamuutos, Painonhallinta
Päätin tänään päästellä hieman höyryjä ulos. Olen pohtinut näitä asioita jo jonkin aikaa ja olen edelleen hieman ymmälläni. Tuntuu kuin työvälineet olisivat välillä hukassa. Asiakkaani saavat minut satunnaisesti hämilleni ja neuvottomaksi. Ei riitä, että minä haluan...
mennessä Tiina Simpanen | joulu 12, 2016 | Uncategorized
Viimeisten viiden vuoden aikana olen selvemmin tiedostanut kaamosajan ja sen vaikutuksen mielialaani. Pimeyden lisääntyminen, marras-joulukuun harmaat ja sateiset päivät sekä kevään loputtomalta tuntuva odotus saavat mieleni ajoittain apeaksi. Olen perusenergialtani...
mennessä Tiina Simpanen | heinä 19, 2016 | Elintapamuutos, Painonhallinta, Ratkaisukeskeisyys
VAI Viimeisen viiden vuoden aikana olen auttanut yli sataa laihduttajaa pudottamaan painoa. Monelle painonpudotus on ollut ponnahduslauta isommalle elämäntapamuutokselle. Laihdutusta ovat seuranneet säännöllisen liikunnan aloittaminen ja hyötyliikunnan lisääminen....
mennessä Tiina Simpanen | marras 29, 2015 | Elintapamuutos, Painonhallinta
Terveiset Pietarsaaresta ja Cambridge Personal Trainereiden jatkokoulutuksesta! Kahden päivän intensiivisen mietiskelyn ja keskustelujen tuloksena päätin taas kerran muistuttaa siitä, kuinka tärkeää on tarkistaa tavoitteitaan ja suuntaansa tasaisin väliajoin ja pitää...
Viimeisimmät kommentit