Vietin viime viikonloppuna kaksi tiivistä päivää kirjamessuilla. Keho sai levätä ja mieli piristyi ja sai uusia virikkeitä. Kuuntelin kahden päivän ajan kirjailijoiden haastatteluja, ostin muutaman kirjan ja tapasin tuttuja. Todella rentouttavaa! Sunnuntaina ennen kotiinlähtöä istahdin pressihuoneessa kahville ja selailin tarjolla olevia kirjoja. Käteeni osui tänä vuonna julkaistu Jenny Belitz-Henrikssonin ”Uuteen nousuun”-kirja. Se vei mennessään ja luin/selasin melkein koko kirjan samalta istumalta.
Tunnen Jennyn monen vuoden takaa. Ensimmäiset kohtaamiset taitavat ajoittua jonnekin vuosituhannen vaihteeseen. Aerobictunnille, tietysti. Jenny kävi myös aikanaan FAF:n Personal Trainer-koulutuksen. Silloin, kun minä olin vielä yrityksen puikoissa ja yksi kouluttajista. ”Uuteen nousuun”-kirja on järjestyksessään Jennyn viides ja varmasti omakohtaisempi ja aidompi kuin aikaisemmat julkaisut.
Lukijalle- alkusanoissa hän tiivistää omaa elämänpolkuaan: liiallista treenaamista, jojoilua, ylikuntoa, raskauskiloja, sohvaperunakauden aiheuttamaa rapakuntoa ja kaikkea siltä väliltä. Osaamista ja tietoa hyvinvoinnista Jennylle on karttunut lukuisien aiheeseen liittyvien koulutusten kautta. LCF Life Coach, FAF Personal Trainer, liikunnanohjaaja jne. Siitä huolimatta oma elämä oli välillä täyttä kaaosta. Tasapainon oppiminen on tapahtunut kantapään kautta. Ja katsomalla rehellisesti peiliin ja esittämällä kysymyksen: kuka on vastuussa minun hyvinvoinnistani? Kenellä on muutoksen avaimet?
”Moni odottaa, että jotain tapahtuu, eikä osaa toimia toisin. Sellaisia me ihmiset vaan olemme -odotamme että joku muu tekisi jotain, jotta meidän itse ei tarvitse tehdä vaikeita päätöksiä.” Kyllä, näinhän se monen kohdalla menee. Aikomuksia, hyviä päätöksiä, vannomista ja lopulta itsepetosta. Turhautumista ja itseensä pettymistä.
Kirja on jaettu kolmeen isompaan kokonaisuuteen: ajatukset, tunteet ja käytäntö. Ajatukset-osuudessa paneudutaan uskomuksiin, rehellisyyteen, tottumukseen ja itsetuntemukseen. Kaikki aiheita, joiden tuleekin olla käsittelyssä kirjassa ensimmäiseksi. Niin paljon muutoksen estäjiä ja torppaajia sisältyy juuri näihin asioihin. Ajatusten ravistelua on tarpeen tehdä heti muutosprosessin alussa.
Jenny pohtii kirjan alkusuvuilla hyvin raadollisesti, kuinka hänestä oli tullut lievästi ylipainoinen, lähes keski-ikäinen toimistotyöntekijä. Itsekin hämmästyin lukiessani rivejä, sillä minä pidin häntä aina aktiivisena liikkujana, persoonallisena ryhmäliikuntaohjaajana ja nuorena, hieman hippityyppinä. Kirjassaan hän menee oman itsensä pohdinnassa paljon pintaa syvemmälle. Ja se kannattaisi varmasti jokaisen tehdä, joka Jennyn tavoin on hakenut pikakuureista apua raskauskiloihin tai ateriakorvikkeista pika-apua kilojen pudottamiseen. Kilot ovat aina palanneet ”vanhan elämän” palatessa kuvioihin.
Jenny kertoi, että hän oli kuuden vuoden jojoilun ja elämän stressitilanteiden aikana tutustunut itseensä jo paljon paremmin ja aloitti viimeisen elintaparemontin siksi, että halusi hyviä asioita tapahtuvan itselleen. Hän aloitti muutoksen hyvällä mielellä, ei rangaistakseen itseään. ”Useinhan elämäntapamuutoksia aletaan tehdä jostain negatiivisesta syystä, eikä välttämättä itseä osata rakastaa. Mä taas ajattelin, että olen niin hyvä tyyppi, että ansaitsen parasta.”
Rehellisyydestä on oma lukunsa ja se sisältää monta tuttua lausetta ja totuutta, joita on käytännössä vaikeampi toteuttaa, ellei motivaatio ja halu muutokseen ole graniitin kova. ”Tavoitetta pitää haluta niin paljon, että on myös valmis sietämään epämukavia hetkiä ja epämiellyttäviä tunteita. ” Viimeiseen lauseeseen kiteytyy myös iso totuus. Elämäntapamuutosta tekevä kokee monia tilanteita, joissa olisi helppo luovuttaa, kun ei viitsi pitää omasta tahdostaan kiinni: syntymäpäivät, perheen yhteiset päivälliset, lomat, joulu, juhannus, vappu ja mitä kaikki niitä nyt onkaan. Kaikista tilanteista selviää voittajana, jos halu on tarpeeksi kova. Kun päätös muutoksesta on tehty, ei tarvitse selitellä, eikä miellyttää muita.
Koen usein, että osa asiakkaistani käyttää enemmän aikaa tilanteensa voivotteluun ja selitysten keksimiseen, kun asioiden muuttamiseen. Ulkopuolinen huomaa asian helposti, mutta ihminen itse voi olla sokeutunut asialle ja omille tavoilleen. Työ on aina hyväksyttävä tekosyy, varsinkin Suomessa, jossa työn sankarit nostetaan korokkeelle. Lapsetkin käyvät tekosyystä. Teinejä kuskataan sinne ja tänne, vaikka liikenneyhteydet esim. harrastuspaikalle saattavat olla kunnossa.
Tunteilla on tietysti myös iso osa muutosprosessissa. Tunnesyömistä olen käsitellyt aikaisemmin blogissani ja arvioiniut aiheesta yhden kirjan. Teksti löytyy täältä: https://tiinasimpanen.fi/2018/05/03/eroon-tunnesyomisesta/
Jenny kertoo, että kun muutos tapahtui positiivisen kautta, ei samanlaista pakkoa laihtumiselle enää ollut. ”Kun koin, ettei minun tarvitse laihtua, aloin laihtua.” Onnistumisia ei tarvinnut palkita ruualla ja vertaistuki auttoi tiukoilla hetkillä eteenpäin. Muutosprosessin aikana vahvistuu myös kyky käsitellä epäonnistumisia. Pieni kompastus ei kaada koko projektia, vaan sen opetuksen vahvistamana jatketaan eteenpäin.
Viimeinen osa kirjasta on omistettu hyville käytännön vinkeille. Kuinka aloittaa ja miten edetä. Kirja on kaiken kaikkiaan hyvin käytännönläheinen ja uskottava ja Jennyn ote kirjoittamiseen on raikas. Tämä kirja sopii mainiosti opaskirjaksi muutosta suunnittelevalle. Kirjan kuvitus on kesäinen ja Jenny sopii mainiosti kirjan sivuille malliksi. Kirjassa ääneen pääsevät myös Jennyn esikuvat, kuten esimerkiksi hyvinvointivalmentaja Joni Jaakkola.
Suosittelen kirjaa lämpimästi!
Viimeisimmät kommentit