Myönnän olevani työorientoitunut. Nautin arjen rutiineista ja olen mestari täyttämään kalenterini aamusta iltaan. Kaipaan uusia haasteita, jotka vievät minut mukavuusalueeni ulkopuolelle. Loma on usein mielessä, mutten saa varattua matkaa kuin pienen painostuksen alla. Tiedän, että loma tekee aina hyvää ja sen jälkeen on entistä parempi olo ja työ maistuu aina vaan paremmalta. Lomalla tapahtuu aina paljon ja uusiin paikkoihin tutustuminen laajentaa omaa ajattelumaailmaa. – Tästä tuli hyvä muistutus, kun siivosin tietokonettani ja löysin arkistoista lomablogini, jota en koskaan ehtinyt julkaista. Kirjoitin blogia iPadillä, joka Karibian lomalla putosi mereen. Luulin menettäneeni kaikki tiedot, mutta nyt osa kirjoituksista löytyikin tiedostoista. Ihmeellinen tekniikan maailma!
Tämä upea perheloma Karibialle toteutui Joulun alla 2015, kun perheessämme juhlittiin pyöreitä vuosia. Joten hieman vanha blogi, mutta hyvä muistutus loman ihanuudesta ja siitä, että perheen kanssa vietetty loma on parasta. Tästä intoutuneena varasimme hiihtomatkan maaliskuun alkuun!
Karibian loma 2015
Loma alkoi lupaavasti; lentokentälle ajellessa ennen auringonnousua, aamukuuden maissa satoi räntää tuulilasiin ja musta jää teki teistä luistinratoja. Tätä emme tulisi kaipaamaan Karibian auringossa!
Lähtömme osui Itsenäisyyspäivään, joten lentokentällä oli mukavan rauhallista. Lähtöselvitykset olivat lastenleikkiä verrattuna tuleviin ponnisteluihin suurilla, kansainvälisillä kentillä.
Lentomme Lontooseen oli ajallaan ja reilun kolmen tunnin odottelun ja Heathrow:lla harhailun jälkeen pakkauduimme valtavaan Boeing 747 koneeseen ja puuduttava yhdeksän tunnin lento Miamiin saattoi alkaa.
En ole koskaan pitänyt lentämisestä: ahtaus, voimattomuus ja tunne, etten itse ole ns.puikoissa saa minut suorastaan pelkäämään lentämistä.
Onneksi iPad, lentokoneen viihdejärjestelmä ja oma kirja pitivät ajatukset muualla ja sain jopa torkuttua pari tuntia.
Maahanmuuttoviranomaosen tapaaminen on vähintään yhtä jännittävää kuin ensimmäiset treffit: osaanko hymyillä oikeassa kohtaa, hymyilenkö liikaa, vaikutanko hermostuneelta, osaanko vastata oikeisiin kysymyksiin. Kun 6-henkinen perhe matkustaa yhdessä, mikään ei ole itsestäänselvää ja sujuvaa.
Onneksi ”Juanilla” oli rento ote ja hyvä päivä ja meillä kaikki tarvittavat dokumentit kunnossa. Kaikki mahdolliset sormitunnisteet, kuvat ja dokumentit saatuaan Juan toivotti hyvää lomaa ja passitti porukkamme seuraavaan jonoon.
Satojen metrien jonojen jälkeen olimme viimein ulkona odottamassa hotellimme kuljetusta ja siinä vierähti taas tovi, josta tunsin jokaisen minuutin liki 24 tuntia valvoneessa kropassani. – Ja polarin mittarini kertoi, että kaikki juoksut ja kävelyt kentillä kerryttivät aktiivisuutta 16000 askeleella!
Pikainen yöuni lentokenttähotellissa ja olimme valmiita jatkamaan reissuamme kohti matkamme varsinaista päämäärää, Tortolaa, BVI. – ja mikä taistelu matkan alusta tulikaan. Taksin piti noutaa meidät aamulla klo 5.15, mutta äidinkielekseen espanjaa puhuva virkailija oli tilannut taksin klo.5.50.
Monen mutkan kautta selvisimme isoon taksiin, jonka reipasotteinen naiskuljettaja perehdytti meidät matkalla Miamin rotuongelmiin, kielipolitiikkaan ja homojen oikeuksiin, vain muutaman asian mainitakseni. Selvittyämme kyydistä alkoi varsinainen ”survival game.” Tässä tee-kaikki- itse maailmassa oikean tiskin, toimivan boarding pass-automaatin, package drop tiskin jne. löytäminen vaatii reippaita otteita, paljon excuse me-kysymyksiä ja ripauksen röyhkeyttä. Vaikka koneeseen ehtiminen tuntui välillä jo utopistiselta, juoksimme suoraan koneeseen ja matka kohti Puerto Ricoa saattoi alkaa.
Tähän mennessä opittua:
– kysy ainakin kahdelta eri ihmiseltä ohjeita ja luota sitten omaan vaistoon
– kirjoita kellonajat ja muut luvut paperille, jotta 17 dollarista ei tuli 70 dollaria, eikä klo. 5.15 tilattu taksi tule klo.5.50
– pidä pää kylmänä, ole kohtelias ja muista, että tyhmät kysymykst vievät sinut ajoissa oikeisiin paikkoihin
Family Ranin private flight
Puerto Rico ja San Juan tervehtivät meitä lämpimällä henkäyksellä tai oikessaan kuuman kostealla henkäyksellä. Kello oli tuskin aamuseitsemää ja lämpötila huiteli hellelukemissa.
Aamun startti Miamissa oli ollut noin aikaisen ja kiireinen, että aikaa aamiaiselle ei ollut. san Juanin lentokentällä nautittiin pikainen välipala ja juoksuajalkaa kohti Cape Air terminaalia. – ja mikä järkytys- ihmettelin, kun virkailija check inn tiskillä kyseli kaikkien painot ja punnitsi laukut tosi tarkkaan. Matka Tortolalle taittui pienellä, 2-potkurisella, juuri perheemme kokoisella pienkoneella.
Tämän ymmärtettyäni suunnistin lähimpään baariin ja tilasin pientä rohkaisua: strawberry margarita, thank you.
Mutta pakko myöntää, että nousun ja pienen alkuvaappumisten jälkeen maisemat olivat henkeä salpaavia. Kerrassaan upeita!
Vajaan tunnin lennon jälkeen laskeuduimme pienelle Beef Island saarelle ja sen pieneen kaupunkiin Tortilaan.
Uusi aamu uusin silmin
Olimme perillä Tortolassa ja vierasvenesatamassa hieman ennen alkuiltaa. Olo oli kuin reippaassa nousuhumalassa pelkän aikaeron takia. Päässä suhisi ja tasapainon kanssa oli haasteita. Selviydyimme kuitenkin vuokraamaamme katamaraniin, joka oli tip top-kunnossa lomapurjehdustamme varten. Viimeinen ponnistus ennen köysien irrottamista oli kauppareissu paikalliseen markettiin. Onneksi nuoriso otti ison vastuun ostosten tekemisestä ja suunnittelusta. Annika teki ansiokkaan ruokalistan lomaviikollemme ja yhdessä kannoimme noin sata ruokakassia veneeseen.- Ilta meni matkareittiä suunnitellessa ja iltapalaa valmistaessa. – Uni tuli sekunnissa!
Seuraavana aamuna emme malttaneet tehdä aamupalaa satamassa, vaan irrotimme köydet ja suuntasimme merelle. Mikä fiilis! Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, vesi oli juuri yhtä turkoosi kuin mainoksissa ja ilma kuin samettia. Loma saattoi alkaa!
Tähän mennessä opittua:
- hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, pätee myös ruokakaupassa. Ei tule harhaostoja.
- syö säännöllisesti, myös lomalla ja varsinkin, kun matkan rasitus alkaa painaa. Vältät turhat riidat läheisten kanssa.
- pidä hyvästä unirytmistä kiinni, lomallakin
Viimeisimmät kommentit