Viimeiset päivät sairaslomastani ovat käsillä. Seitsemän viikkoa sitten, 13.11 astelin aamusta aikaisin Terveystalon Ruoholahden sairaalaan Oliver Michelssonin operoitavaksi. Sen verran utelias olen kehossa tapahtuvista muutoksista, että kävin vielä aamulla toimistollani tekemässä Tanitalla kehonkoostumusmittauksen. Halusin saada dataa siitä, mitä kehossa tapahtuu seitsemän viikon levon aikana. Olin kuormittanut kehoani äärimmilleen pyöräillen, jumpaten ja uiden viimeisten viiden kuukauden aikana ja aistin jo ylikunnon oireita.
13.11.2018 klo.8.00 KK-lukemat olivat seuraavat:
aamupaino 61.4kg
rasvaprosentti 25.8% ja rasvakudoksen määrä 15.8kg / rasvattoman lihaksen määrä 43.3kg , viskeraalirasva 5 ja metabolinen ikä 42 vuotta. Ei siis hullummat lukemat yli 50-vuotiaalle naiselle:=)
– tällaisena olen itseni pitkään mieltänyt: keho tekee sen, mitä haluan ja lihakset tottelevat käskyjäni. Jaksan, pystyn, kehoni on vahva ja kestävä.
Sairaslomani ensimmäiset kaksi viikkoa menivät loikoillessa ja särkyä sietäessä. Leikattu jalkaterä oli turvoksissa, sinertävän punainen ja luudutettavaa, jäykistettävää varvasta särki vietävästi. Elin burana+panacod-coctaililla, kunnes vatsa oli niin kivikova, ettei pieni dynamiittikaan olisi saanut vatsaa toimimaan. Ja tuntui, että panacod lamautti suoliston lisäksi myös pään. Olo oli kuin muukalaisella omassa kehossa. Päätin lopettaa panacodin ja sietää särkyä sopivassa mittakaavassa. Onneksi muutaman viikon jälkeen säryt hellittivät ja pääsin jo liikkumaan kohtuullisesti vahvasti jalka tuettuna ja keppien kera. Ja kuten aikaisemmin olen tunnustanut, lähdin melko varhaisessa vaiheessa salille treenaamaan yläkroppaa. Oli vaan sellainen olo, ettei pää pysy enää kasassa kotisohvalla maatessa. Enkä pitänyt muistakaan muutoksista, joita henkisellä puolella tapahtui:
- en oikein saanut mitään aikaiseksi ja päivät meni ”ryhtyessä” – kun ei ollut aikataulua, eikä päivissä rutiineja, niin vähätkin jäivät tekemättä
- ruokahalu katosi lähes tyystin. Mitään ei tehnyt mieli ja mikään ruoka ei maistunut. Toisaalta olin tyytyväinen, etten ratkennut lohtusyömään rankimmilla hatutuksen hetkilläkään.
- uni heikkeni entisestään. Kun ei ollut fyysistä rasitusta, jalat olivat illalla levottomat ja uni antoi odottaa itseään. Nukuin parin tunnin pätkissä ja sekös kismitti.
Nyt tilanne on onneksi jo aivan toinen. Seitsemän viikon jälkeen säryt ovat poissa, turvotus tasaantunut ja jalka alkaa tuntua omalta. Olen käynyt spinningtunneilla ja eilen olin mukana ensimmäistä kertaa oman tiimini, Espoon Team Rynkebyn animal spinning-tunnilla. Sykkeet huitelivat melkoisen korkealla, mutta fiilis oli mitä mahtavin. Tosin jalat tuntuivat lopputunnista hyytelöltä ja syke huiteli uusissa ennätyslukemissa. Lepotestiä en ole vielä polarillani tehnyt, mutta senkin aion tehdä ensi viikolla. Ihan vaan nähdäkseni, mitä seitsemän viikon aikana on tapahtunut. Onko lepo tehnyt hyvää? Onko kroppa entistä valmiimpi kevään kuntohaasteeseen vai onko kuntoni romahtanut?
Ihminen on merkillinen otus, senkin olen todennut. Sain fysioterapeutilta ohjeet vahvistaa etureittä, keskimmäistä pakaralihasta ja tasapainoa. Liikkeet tuntuvat jotenkin lapsellisen kevyiltä ja turhauttavilta ja siksi olen ollut melko laiska niitä tekemään. Pyörää olen salilla polkenut ja vahvistanut hauista, ojentajaa ja vatsalihaksia. Lihaksia, joilla ei varsinaisesti ole mitään tekemistä jalkaterän kuntoutumisen kanssa. Mutta niiden treenaaminen tuntuu mukavammalta. En siis mitenkään poikkea tässä suhteessa esim. asiakkaistani, jotka välillä laistavat ohjeistani ja tekevät oman päänsä mukaan. Ja sitten ihmettelevät, kun tuloksia ei saavuteta.- Minun pitäisi kuitenkin tietää paremmin.
Kehonkoostumusmittauksen aion tehdä ensi viikolla uudelleen. Tulen jakamaan luvut julkisesti ja samalla määrittelen itselleni tavoitteet keväälle, sekä kunto- että kehonkoostumustavoitteet. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla fyysinen ja henkinen kestävyyteni tullaan testaamaan ääriolosuhteissa. Poljen pyörää seitsemänä päivänä peräkkäin Travemundesta Pariisiin. Reilut tuhat kilometriä ilman palautuspäiviä. Melkein uskaltaisin jo sanoa, että fyysinen kuntoni tulee kestämään, jos saan treenata terveenä ja jalkaterät kestävät. Uskon, että kovin taistelu käydään korvien välissä. Kun pitää vastustaa väsymystä, polkea loputtomia ylämäkiä ja puskea vastatuulta vastaan. Tarvitaan kestävyyttä ja kykyä taistella väsymystä vastaan. – Tavoitteeni on hyvin konkreettinen ja aikaa sidottu. Tiedän tarkalleen, kuinka minun pitää valmistautua ja tiimimme treenivastaava Ira on tehnyt meille viikottaiset harjoitusohjelmat. Ei tarvitse kuin pysyä terveenä ja harjoitella ohjeiden mukaisesti.
Viimeisimmät kommentit