Kärsivällisyys on hyve ja maltti on valttia. Kärsi,kärsi, niin kirkkaimman kruunun saat. Kärsivällisyys on taitolaji. Pieni lepotauko tekee hyvää ja palaan harjoittelun pariin entistä ehompana. – Kaikkia näitä viisauksia voimalauseita olen hokenut mielessäni viimeisen kuuden viikon aikana jalkaleikkaukseni jälkeen. Olen kuntouttanut jalkaterää ohjeiden mukaan ja välillä, myönnän, aivan liikaa. Kärsivällisyys ei ole koskaan ollut parasta core competence-osaamistani.
Kun säryt jalkaterästä helpottivat, aloin käydä kuntosalilla treenaamassa ylävartaloa ja corea. Konkkasin keppien kanssa tuhansia askeleita päivässä ja viimeisten viikkojen aikana poljin kevyesti kuntopyörääkin. Iltaisin tuen alta paljastui turvonnut jalkaterä ja toisiinsa liimautuneet varpaat. Viime viikolla oikaistu varvas alkoi vihoitella ja sen väri ja muoto alkoivat muistuttaa ylikypsää kirsikkatomaattia. Tuntui, kuin varpaan sisään lyöty naula alkaisi pyrkiä ulos. Seurasin ärtynyttä varvasta päivän, kunnes kipu ja varpaan kuumotus yltyivät sietämättömiksi. Sain akuuttiajan leikkaavalle lääkärilleni, joka totesi varpaan tulehdustilan. Varvasta suoristava naula piti poistaa vasta muutaman päivän päästä, mutta lääkäri päätti nykäistä sen heti pois ärsyttämästä varvasta lisää. Nykäistä, no ei se aivan nykäisemällä lähtenyt. Lääkäri seisoi pienessä haara-asennossa, otti pihdeistä tukevan otteen ja veti jo hieman kiinni juuttuneen naulan ulos. Samalla kertaa varpaasta tuli hieman märkää ja kipu oli sanoin kuvaamaton. – Kotiin päästyäni makasin tukevasti sohvalla, jalka kokoasennossa ja jäätä jälkaterän päällä. Vahva antibioottikuuri alkoi heti ja särkylääkkeen turvin pystyin nukkumaan, kehnosti tosin. Seuraava päiväkin, joka sattui olemaan syntymäpäiväni meni liki kokonaisuudessaan sohvalla.
Jalkaterän jatkuva turvotus harmitti, vaikka pahin tulehdus laantui muutaman päivän antibioottikuurin jälkeen. Miksi jalka ei parane nopeammin? Kuinka kauan minun pitää olla levossa ja ilman kunnon treeniä? Mieli ja keho kävivät jatkuvaa kädenvääntöä: järki sanoi, että lepo auttaa ja nopeuttaa palautumista, mutta lihakset huusivat harjoittelua. Kun arjen rutiineihin on aina kuulunut hyöty- ja tavoitteellisempi liikunta, tuntuu elämä menevän aivan ylös-alaisin, kun tämä tärkeä osa puuttuu. Uni ei tule, vatsa ei toimi, mieli on sumea ja mieliala matalalla. Keho tuntuu raskaalta ja kaikki lihakset yhtäkkiä läskiltä. Minunhan pitäisi tietää paremmin, ettei keho hetkessä läskisty, mutta mieli tekee kepposet.
Onneksi Joulun pyhät tulevat sopivasti hidastamaan tahtia ja rauhoittamaan malttamatonta mieltäni. Vietän Joulua Kuusamossa parhaan treenikaverini ja miesystäväni Jukan kotona. Jouluinen talo sijaitsee 30 kilometriä Kuusamosta, keskellä metsää. Iltaisin pihaa valaisee kuutamo ja päivisin on niin hiljaista, että voi kuulla oman hengityksensä. Täällä rauhoittuminen sujuu mutkattomammin: ei kulje busseja, Kuusamoon on pitkä matka, lähin kuntosali on pitkällä, iltaisin on pimeää, eikä 25-asteen pakkasella viitsi lähteä tarpomaan. Onneksi on puulämmitteinen rantasauna, lumihanki kylmäkylpyjä varten ja sisällä valtava leivinuuni ja takka. Alati muuttuvaa tulta katsoessa iltaisin tai lintulaudalla piipahtavia lintuja ihastellessa kuluu helposti tunti, jos toinenkin.
Täällä mieli rauhoittuu ja hyväksyn paikallaolemisen. Maiseman ihaileminen käy meditaatiosta. Keinutuoli korvaa jalkaprässin. Vähitellen otsanahan kiristys helpottaa ja hyväksyn levon tarpeen. Ehkä tässä vielä on toivoa oppimisen ja hyväksymisen suhteen.
Toivotan Sinulle rauhallista ja aikataulutonta Joulua!
Tiina
Viimeisimmät kommentit