Tunnesyöminen, lohtusyöminen, ruualla palkitseminen, kimppaherkut ja viikonloppumässyt ovat olleet toistuvasti puheenaiheita asiakkaitteni kanssa valmennustilanteissa. Monelle ruokaa toimii sekä palkintona että lohdukkeena. Suklaalevy tai dallaspulla parantavat oloa ainakin hetkellisesti ja vievät mielipahan. Mutta tuovat usein tilalle syyllisyydentunteet ja huonon, joskus jopa kuvottavan olon. Moni kokee olevansa sokerikoukussa, mutta osaako kehomme todella kaivata sokeria? Mitä kemiallisia reaktioita kehossa oikeasti tapahtuu, kun reipas sokeriannos nautitaan lyhyen ajan sisällä? Poistaako suklaa mielipahan vai lisääkö se sitä pitkässä juoksussa? Korvautuuko mielipaha syyllisyydellä? Mitkä tunteet saavat syömään liikaa?
Näihin kysymyksiin lähdin hakemaan vastauksia ”Eroon tunnesyömisestä” kirjasta, jonka ovat kirjoittaneet ruotsalaiset psykoterapeutit Lisbeth Stahre ja Veronika Ryd. Viimeksi mainittu on myös toiminut tutkijana Karolinska Instituutissa ja on perehtynyt syvemmin tunnesyömiseen ilmiönä.
Mitä tunnesyöminen on?
Kirjassa paneudutaan aluksi siihen, mitä tunnesyöminen on, kuinka ja missä tilanteissa sitä ilmenee ja kuinka tämä piirre/ominaisuus muodostuu ja vahvistuu.
Pidin kirjoittajien tyylistä konkretisoida asioita tarinoiden avulla. Kirjassa seurataan keski-ikäistä naista, jonka käsistä karannut painon nousu ratkaistiin vatsalaukun ohitusleikkauksella. Vuosi leikkauksen jälkeen hän oli lihonut osan painosta takaisin ja tokaisi asiasta näin: ”Minä ratkaisen ongelmani edelleen syömällä. Eivätkä ongelmat ratkenneet, vaikka osa vatsalaukusta poistettiin.”
Tähän lauseeseen kiteytyy paljon tunnesyömisen koko problematiikasta. Tunnesyöminen on tunteiden säätelyä ja käsittelyä syömällä. Meidän ”kyllä kiitos”-aivot kouliintuvat todella nopeasti palkitsemaan meitä hyvän olon tunteella aina, kun laitamme suuhun ongelmahetkellä jotain makeaa tai suolaista. Aivot tekevät kaikkensa myös jatkossa, että pysymme tässä dopamiinikoukussa ja toistamme samaa toimintamallia aina ”hädän hetkellä.”
Syöminen ja hetkellinen palkinto tai lohduke vievät ajatukset pois itse ongelmasta ja korvaava toiminta estää katsomasta ongelmaa silmästä silmään. Sen sijaan, että ongelmalle alettaisiin aktiivisesti tehdä jotain, otetaan pala herkkua. Kyse on harvoin siitä, etteikö henkilö tiedostaisi ongelmiaan tai tunnesyömisen aiheuttajaa. Päinvastoin, moni osaa listata ongelmansa hyvinkin tarkasti: ”vaadin itseltäni aivan liikaa, en osaa delegoida töissä, vaan otan kaiken vastuun itselleni, haluan siivota itse kotona ja viedä aina lapset harrastuksiin. ” Vaatimusten lista on loputon ja kohtuuton. Elämää kaikkine osa-alueineen suoritetaan pyrkien täydellisyyteen.
Tunnesyömiselle altistavat tutkitusti mm. työstressi (TTL ja Oulun Yliopisto 2012), krooninen väsymys ja pitkittynyt burn out.
Tunnesyömisellä ei ole mitään tekemistä kalorivajeen tai oikean nälän kanssa. Se on opittu tapa, josta poisoppiminen vaatii ajatustyötä, harjoittelua, kärsivällisyyttä ja aikaa.
Keho ei ole sokerikoukussa
Kirjassa valotetaan kemiallisia riippuvuuksia ja todetaan, ettei ole olemassa sokeririippuvuutta. Siis ei kemiallista riippuvuutta sokeriin. Keho ei koukutu sokeriin samalla tavalla kuin esim. nikotiiniin ja alkoholiin, eikä sokerin välttämisestä seuraa vieroitusoireita. Aivot tekevät tässäkin kohdassa tepposet ja jäämme kiinni tapaan. Sokeripitoisten herkkujen syönti on tapa, joka vahvistuu aina makeaa napostellessa murheen tai ilon hetkellä. Aivot muistavat hyvän olon tunteen ja tavan ja lähettävät virheellisiä viestejä, jotka saavat toistamaan tapaa.
Herkkujen syöminen liittyy myös vahvasti erilaisiin tilanteisiin: rankan työviikon jälkeen on ansaittu kilo karkkeja, puolison kanssa on mukava mutustella sohvalla pitsaa, kun jälkikasvu on saatu nukkumaan, yksinäisinä iltoina suklaalevy lohduttaa, tekemisen puutteeseen auttaa mokkapalojen leipominen, itselle jne. Syitä ja tapoja on monenlaisia.
Jos haluamme irti turhasta napostelusta tai meitä häiritsevästä tavasta, on aloitettava ajatuksista. Pitää muuttaa ajattelutapaa, tulla tietoiseksi siitä, mitä aivot meille syöttävät. Ongelmia ei ratkaista syömällä, eikä tunteita tukahduteta ruualla. Ongelmia pitää uskaltaa tunnistaa ja käsitellä. Lapsena opittu tapa, esim. pahan mielen turruttaminen pullalla on ehkä vahvistunut kymmenien vuosien ajan. Mutta siitä eroon pääseminen ei ole mahdotonta.
Suosittelen kirjaa lämpimästi! Se sisältää myös paljon tehtäviä ja arjen harjoitteita ja antaa uskoa siihen, että tunnesyömisestä voi vapautua. Mutta kyllä, se vaatii työtä ja toistoa. Ja etenemistä pienillä askelilla.
Ja nuo pienet askeleet toistuvat jokaisessa opuksessa: kirjastosta tarttui käteeni Helena Åhmanin ja Harri Gustafsbergin kirjoittama uutuuskirja
”Tilannetaju-päätä paremmin.” Kirjassa puhutaan mm. tunneälystä, tilannetajusta ja arvoista. Esipuheen alussa on kehotus: ”Kun lähdet kehittämään itseäsi, kehitä siis vaikka yksi pienikin asia kerrallaan. Yksi suurimpia kehityksen esteitä on, että valitaan liian paljon kehittämisalueita kerralla. Sitten ne jäävät ja unohtuvat. Anna itsellesi aikaa; tämä on elämän mittainen tehtävä ja se saa olla polveileva, hauska, pohdiskeleva ja välillä saa ottaa myös askeleita taaksepäin. Ilman syyllisyyttä.”
Sopii niin mainiosti myös elintapamuutoksiin!
Viimeisimmät kommentit