Hieman ristiriitaisin miettein jätin meluisan ja proteiinipatukoilta tuoksuvan messuhallin taakseni ja suuntasin kohti Arlandan lentokenttää ohjelmantäyteisen viikonlopun jälkeen.
Kahden täyden messupäivän aikana kuulin inspiroivia luentoja tulevaisuuden liikuntamahdollisuuksista, virtuaalipalveluista, entistä laadukkaammista ja tarkemmista treeniohjelmista ja luomuravinnosta.
Messukeskuksen käytävät pullistelivat toinen toistaan treenatumpia ja nuoria vartaloita. Tavallisia ”pulliaisia” ei juuri näkynyt, vaikka nämä olivat myös kuluttajille suunnatut messut. Tuntui, kun suurin osa kävijöistä olisi suunnitellut bikinifitness- tai johonkin pro fitnesskisaan osallistumista, kun he patsastelivat vähissä vaatteissa tiskeillä ja käytävillä. Välillä oli vaikea erottaa, kuka oli asiakas ja kuka kuului henkilökuntaan. Ihmettelin myös kaikkea sitä botoxia ja silikonia, jota täydellisiltä näyttävät, nuoret ihmiset olivat itseensä asettaneet. Ollaanko täydellisen vartalon ja ulkonäön tavoittelussa menty hieman liian pitkälle? Onko jatkuva ulkonäön korostaminen, rasvaprosentin mittaaminen, tiukka ruokavalio ja tinkimätön treenaaminen ihmiselle hyväksi? Kuinka kaikki tämä muovaa nuoren harrastajan itsetuntoa ja suhdetta omaan kehoon sekä ruokaan? Tiukasti arvosteltavassa lajissa tarvitaan vahvaa itsetuntoa ja osaavaa valmentajaa, jotta terveellisestä ei tule epäterveellistä.
Kuten edellisessä jutussani kerroin, oli varmasti puolet isosta hallista varattu eri patukka- ja pulverikauppiaille ja kauppa kävi kuin siimaa. Mitä isompi purkki pulveria, sitä halvempi hinta. Voiko halvalla saada hyvää ja tarvitaanko näitä jauheita ja patukoita? Mieleeni tuli Timo Haikaraisen luento, jossa hänen viestinsä oli suunnilleen niin, että jos treenaajat salilla laittaisivat yhtä paljon eforttia treenaamiseen kuin erilaisten proteiinijuomien sekoittamiseen, niin tuloksia saattaisi syntyä paljon paremmin ja nopeammin.
Luentojen lisäksi en oikein osannut tarttua messuilla mihinkään. Virtuaalitreenit eivät ole minua varten, lisää treenivaatteita en tarvitse, enkä ravinteita buustaamaan kehitystäni. Palautin mieleeni todellisuuteni eli sen, minkä kanssa arjessani työskentelen. Suurin osa henkilökohtaisistani asiakkaistani on keski-ikäisiä laihduttajia ja liikkujia, jotka haluavat elämäänsä lisää puhtia ja jaksamista. Myös vähemmän kiloja kannettavaksi ja ohuemman kerroksen viskeraalirasvaa. Jumpissa käyvät asiakkaani ovat kaikenikäisiä ja monille säännöllinen liikunta on jo elämäntapa.
Mietin, oliko tämä messutapahtuma suunnattu aivan muille kuin minulle, liikunnan ammattilaiselle vai onko aika vain ajanut ohitseni? Olenko liikaa kiinni perusasioissa, kokonaisvaltaisessa kehon ja mielen harjoittamisessa ja yksinkertaisemmassa ravinnossa?
Kuuntelin muutaman luennon ammattilaisille tarkoitetussa seminaarissa, jossa käsiteltiin mm. seuraavanlaisia aiheita:
- kuinka treenaaminen voisi olla vielä hauskempaa ja kuinka saisimme yhä useammat ihmiset kiinnostumaan ennaltaehkäisevästä liikunnasta? Se kun olisi yhteiskunnalle ja henkilölle itsellekin paljon mielekkäämpää ja edullisempaa kuin sairauksien hoito
- minkälaista liikuntaa liikuntakeskusten tulisi tarjota, jotta yhä useampi uskaltaisi tulla toimintaan mukaan ja sitoutua palveluihin?
- Kuinka personal trainer voi erottua joukosta ja kuinka hän voi ansaita riittävän elannon työllään?
Tuohon viimeiseen kysymykseen vastasi yksi Ruotsin tunnetuimmista ja menestyksekkäimmistä treenareista. Mielenkiinnolla kuuntelin hänen teesejään, joista päällimmäisenä mieleeni jäi aitous ja rehellisyys. Ja tietysti se, että asiakkaan täytyy saavuttaa tuloksia. Tarvitaan siis motivointitaitoja, raudanlujaa osaamista, hyviä metodeja ja uskoa omaan työhön. Sekä verkostoitumista ja vertaistukea. Personal trainerin työ kun on melkoisen yksinäistä puurtamista, jos et ole jonkin ketjun palveluksessa.
Monesta asiasta olen hänen kanssaan samaa mieltä, varsinkin tuosta aitoudesta. Asiakas tunnistaa päälleliimatut, lainatut, muilta kopioidut metodit ja sapluunaohjelmat.
Junassa istuessani pohdin, että taidan jatkaa työssäni jotakuinkin samoilla, omilla teeseilläni ja harmaampina päivinä palautan mieleeni Paolo Roberton kasvutarinan, jonka aineksina ovat mm. kova usko itseensä, nöyryys, huumori, tinkimätön tekeminen sekä epäonnistumisien kautta onnistumisiin pilke silmässä.- Nyt olen kokenut Fitnessfestivalen messut kertaalleen. Ensi vuonna etsin toisenlaiset messut.
Viimeisimmät kommentit