Annoin muutama päivä sitten haastattelun Hyvä Terveys-lehteen. Aihe ei ollut niin imarteleva: mitä vaivoja ja kremppoja yli viisikymppisellä liikunnan ammattilaisella alkaa olla. Sain muutaman hetken aikaa miettiä vastauksiani ennen puhelinhaastattelua ja kävin pikakelauksella viimeiset 30 työvuottani taaksepäin.
Nyt pitäisi varmasti koputtaa päätään, mutta uskallan väittää ikääntyessäni vaivojen vähentyneen.
Ymmärrys ja armeliaisuus itseään kohtaan on kasvanut. Nuorempana, siinä kolmenkympin kriisissä ohjasin päivätyöni lisäksi noin 20 tuntia jumppaa iltaisin: koreografisia tunteja, sporttijumppaa, step-askeltamista ja erilaisia lihaskuntotunteja. Lisäksi harrastin pitkän matkan juoksua, juoksin pari maratonia, pelasin tennistä ja uin säännöllisesti. Olen lukenut treenipäiväkirjaani ko. ajalta ja lähes jokainen päivä alkoi merkinnällä ”rättiväsynyt.” Heti aamusta päivinä, joihin on sisältynyt aamu- ja iltatreenit. Ja päivätyökin oli osin liikuntaa. Olin ensin ison pankin liikuntavastaavana ja sitten Reebokin palveluksessa ohjaajakouluttajana. Liikuntaa saattoi helposti tulla 30 tuntia viikossa. Olin niin vauhdin sokaisema, etten ehtinyt kuunnella kehoani tai pohtia jaksamistani. Kunnes seinä tuli vastaan.
Tästä kaikesta vauhdista oli seurauksena polvikierukan repeämä. Ensin vasemmassa, sitten oikeassa polvessa. Molemmat selkeästi liian yksipuolisesta kuormituksesta johtuvia. Oikea polvi leikattiin joskus 90-luvun lopussa ja vasen pari vuotta myöhemmin. Lisäksi olin puolen vuoden burn out-lomalla 90-luvun puolessa välissä. Kroppa ja pää olivat kovilla. Liikuntatyössä olet töissä, kun muut ovat vapaalla. Ohjaajana autat muita lataamaan akkujaan, mutta oma lataus tahtoo unohtua. Lisäksi ohjaajan kuulu olla reipas, iloinen, jaksava ja vielä 90-luvulla oletettiin, että ohjaaja tekee kaikki liikkeet mukana ja jumppaa monta tuntia illassa.
Rasitusta ja väsymistä edesauttoi huono syöminen. Kun liikuin monta tuntia päivässä, ei aikaa ollut isoille aterioille. Elin monta vuotta välipaloilla, enkä aina niillä terveellisimmillä. Kun illalla kömmin kotiin pitkän päivän jälkeen, en enää jaksanut laittaa ruokaa. Söin voikkareita, suklaata, muroja, pullaa ja kaikkea, mitä kaapista sattui löytymään. Ja kaikeksi epäonneksi asuin Jääkärinkadulla aivan Cafe Succesin vieressä, jossa leivottiin ja leivotaan edelleen Helsingin parhaat korvapuustit!
Onneksi ajat ovat muuttuneet ja rasitusvammat ovat tehneet nöyräksi. Minulla isoin muutos tapahtui raskauksien aikana. Sain ensimmäisen lapseni Iidan vasta 37-vuotiaana. Iidaa odottaessa lopetin liikunnan ohjaamisen viidennellä kuulla ja keskityin ulkoiluun ja odottamiseen. Iidan synnyttyä aloitin liikunnan vähitellen ja jumpan ohjaamisen puolen vuoden päästä synnytyksestä.
Toinen raskaus kolme vuotta myöhemmin sujui hyvin ja Ilarin syntymän jälkeen olen ollut vuosi vuodelta paremmassa kunnossa. Tuntuu, että liikunnassa vähemmän on enemmän ja liikunnan laatuun satsaaminen tuo tulosta.
Satsaankin entistä enemmän laatuun sekä liikunnassa että ruokavaliossani. Rakastan ulkoilua ja siitä on tullut minulle melkein pakkomielle. On pakko päästä päivittäin ulos raikkaaseen ilmaan! Suosikkimaisemani on Espoon rantareitti, joka on aina erilainen ja muuttuu vuodenajan mukaan.
Päätäni hoidan luontoliikunnalla, vaeltamisella ja joogalla. Tarvitsen myös yksinoloa säännöllisesti. Nykyään uskallan myös ottaa oman aikana selittämättä asiaa sen kummemmin muille. Jooga ja erilaiset kehonhuoltotunnit ovat auttaneet pääsemään irti kaikenlaisista kolotuksista ja jäykkyydestä. Voimaa ja jaksamista haen punttisalilta 2-3 kertaa viikossa. -Vältän turhaa istumista, kannan ruokakassit, en työntele kärryjä marketeissa, nousen portaat omalla lihasvoimalla, kävelen ripeästi. Rentoudun kotona musiikkia kuunnellen, lukien tai kokaten, en televisiota illasta toiseen katsoen.
Tunnistan nyt ajoissa ylirasituksen merkit kehossani ja mielialassani. Kun elohiiri ilmestyy toiseen silmäkulmaan ja kaikki asiat alkavat näyttää liian negatiivisilta, on aika painaa jarrua. Kunnon yöunet, viikonloppu ilman minuuttiohjelmaa, yinjooga ja rauhalliset kävelylenkit meren rannassa auttavat aina. Näillä konsteilla saan useimmiten oravanpyörän pysähtymään.
Vaihdevuosioireita minulla ei oikeastaan ole ollut, enkä käytä mitään hormonivalmisteita. Uskon, että säännöllinen liikunta, normaali paino ja kevyempi ruokavalio auttavat tässäkin asiassa. Fyysiset oireet ovat olleet poissa, mutta mielialavaihteluja kyllä on. Tästä varmaan lähipiirini voisi kertoa enemmän ja tarkemmin! Välillä mieli tuntuu matkaavan vuoristorataa ilman mitään järkevää selitystä. Paitsi ne hormonit!
Odotan mielenkiinnolla tulevia vuosia ja aion vaalia hyvinvointiani jatkossakin päivittäisillä, hyvillä teoilla. Vastuu jaksamisesta ja hyvinvoinnista on minulla itselläni.
Viimeisimmät kommentit