Ylöspäin tie vie
Tästä päivästä olen haaveillut kauan ja hartaasti: vuoristoiset tiet, huikeat nousut, maltilliset laskut, hyvä pyörä, aurinko ja vähän liikennettä. Haavekuvasta puuttui tänään ainoastaan aurinko, mutta hyvä niin. Nestehukka oli silti melkoinen, enkä ylämäkiä sotkiessani kaivannut porottavaa aurinkoa.
Vuokrasin hotellin kautta pyörän, joka toimitettiin minulle heti aamusta. En ollut liian toiveikas pyörän suhteen, joten yllätyin todella positiivisesti, kun liki iskemättömän Cannondale hybridi odotti pihassa. Loistavasti rullaavalla, 27-vaihteisella fillarilla oli ilo tikuttaa pitkiä ja jyrkkiä ylämäkiä ja toisaalta lasketella alamäkiä.
Ilman karttaa, ilman valmista reittiä, ilman kilometritavoitetta polkaisin Trevin kylästä ylöspäin kohti oliiviviljelmiä. Näin jossain ylhäällä kaksi polkijaa kiipeämässä kohti korkeinta huippua ja ajattelin seurata samaa tietä. Tiedättehän sen harhan, kun kaikki kaukana oleva näyttää olevan lähellä? Noin kahdeksan kilometriä, joista puolet ylämäkeä totesin, että matka olikin melkoisen pitkä. Onneksi repussa oli välipalapatukka, vesipullo ja appelsiini. Pienen energiatauon jälkeen laskettelin alaspäin ja poljin seuraavalle kukkulalle. Jotenkin reidet tottuivat ajatukseen, että tässä maassa poljetaan ylämäkeä. En ymmärrä, miksi koko reitti tuntui yhdeltä ylämäeltä, vaikka voisin vannoa välillä tulleeni myös alaspäin?
Tuolla menee reittini läpi oliiviviljelmien
Polkiessa oli aikaa ihastella värikkäitä kukkia ja kuunnella lintukonserttiasekä sekä ihmetellä valtavia, karuja oliiviviljelmiä. Tähän aikaan vuodesta oliivipuiden oksat on leikattu lyhyeksi ja oksia poltetaan pelloilla. Ilma oli paikoittain hyvinkin savuinen. Ihailin kokonaisia perheitä, jotka uurastivat pääsiäispyhänä viljelmiensä kimpussa. Varmasti yli 80-vuotias isoäiti kantoi risuja kokkoon ja osallistui yhteiseen tekemiseen. Hitaasti ja välillä keppiinsä nojaten ja leväten, mutta kuitenkin mukana yhteisessä touhussa. Onnekasta, että hän asuu Italiassa, ajettelin. Suomessa hän olisi sängyssä, vaipissa, yksin ja unohdettuna. – Oliiviviljelmien alapuolella oli vehreitä niittyjä, joilla laidunsi satapäin lampaita. Vanhat herrat koiriensa kera ohjasivat isoja lammaskatraita pitkin peltoja.
Jokaisen oliiviviljelmän yläpuolella oli idyllinen tiilitalo, jonka edessä kasvoi vehreä, aidattu kukkutarha. Aitauksen portissa oli lähes aina koirasta varoittava kyltti. Kyltissä oli kuva isosta, haukkuvasta koirasta. Tosiasiassa suurimmassa osassa pihoista portin takana oli pieni karvapallo tai iloisesti häntää heiluttava koira, joka pallo suussa odotti ohikulkijaa pelaamaan kanssaan. Yhden kanssa jäin juttelemaan pidemmäksi aikaa ja koira ymmärsi selvästi myös suomea!
Varokaa koiraa! Tämä ihanuus tosin kaipasi leikkikaveria pallo suussa ja juoksi koko pihan halki polkiessani ohi.
Italiassa ihailen aina ja edelleen perhekeskeisyyttä ja kohteliaisuutta kanssakäymisessä. Yritin päästä puolessa välissä retkeäni lounaalle, mutta kaikki aukiolevat ravintolat olivat täynnä isoja perheitä, jotka olivat tulleet nauttimaan pyhäateriaa yhdessä. Isoäidit- ja isät, siskot ja veljet, tädit ja sedät ja liuta lapsia. Kaikki puhuvat sujuvasti yhtä aikaa ja toistensa päälle, mutta silti tunnelma tuntuu harmooniselta ja kadehdittavalta. Ja sanat ” grazie mille”, ”prego”, ”per favore” eivät kärsi inflaatiota, vaikka niitä käytetään koko ajan. En ymmärrä italiaa läheskään niin paljon kun haluaisin, mutta eleistä, sananpainoista ja katseista voi päätellä paljon.
Päivän päätteeksi poljin Treviin takaisin ”takakautta” , 4 kilometriä pelkkää nousua. Perille päästyäni polvet jo ilmoittivat olemmassaolostaan, mutta eivät pahasti. Pienen venyttelyn ja suihkun jälkeen olin valmis yhteiseen mindfulness-harjoitukseen. Reilun fyysisen rasituksen jälkeen rauhoittuminen oli kiitettävän helppoa! – Ja illalla maistui kunnon pasta!
Tämän päivän tuloksena päätin ainakin kaksi asiaa:
- haluan tulla syksyllä katsomaan sadonkorjuuta ja tekemään lisää pyörälenkkejä
- haluan oppia edes auttavasti italiaa
Sadonkorjuuseen pääsee osallistumaan ihan fyysisesti, jos haluaa. Paikkakunnalla on parikin suomalaista matkailualan yrittäjää, jotka järjestävät retkiä ja tarjoavat majoitusta alueella. Matkailusta itselleen uuden ammatin ovat luoneet Sirpa ja Pekka Sipola, jotka asuvat Umbriassa ja kertovat lisää tarjonnastaan sivuillaan umbria.fi.
Tasokasta majoitusta ja ihania vuokrataloja tarjoava Kati ja Heikki Vedenoja, joiden palveluista löytyy lisää tietoa osoitteesta ameno.fi
Benvenuto !
Viimeisimmät kommentit