Viimeisen 20 vuoden aikana olen kuullut varmasti kaikki mahdolliset tekosyyt, jotka estävät asiakkaitani liikkumasta säännöllisesti tai laihtumasta. ”En ehdi, työ vie liikaa aikaa, olen liian väsynyt iltaisin, pitää kuskata lapsia treeneihin, mies on aina matkoilla, on liian pimeää/valoisaa/kylmää/kuumaa, ei ole oikeita varusteita, lapset vievät niin paljon aikaa, pitää hoitaa iäkkäitä vanhempia, pitää auttaa anoppia, pitää ehtiä tavata kavereita tai viettää aikaa puolison kanssa. ” Yhteistä näille kaikille syille on se, että ne ovat tekosyitä!
Kaikilla meillä on velvollisuuksia, jotka pitää hoitaa: pitää käydä töissä, kaupassa, koulussa, tehdä ruokaa, hoitaa lapsia, siivota ja olla läsnä töissä ja kotona. Jokaisella meillä on samat 24 tuntia vuorokaudessa käytettävänään. Mistä johtuu, että osa ihmisistä ehtii toimia kuten vaikka Alexander Stubb: päivät täynnä velvotteita, mutta jokaiseen päivään mahtuu tunti liikuntaa tai ainakin tunti kolme kertaa viikossa. Vastaus on priorisointi. Jos liikunta on tärkeää mielen- ja kehon hyvinvoinnille, aika järjestyy. Jos hyvä kunto on tärkeää oman jaksamisen kannalta, aikaa järjestyy. Jos haluaa elää terveempänä ja ehkä jopa pidempään, aikaa järjestyy. Kun oma hyvinvointi on korkealla arvolistalla, löytyy siitä huolehtimiseen riittävästi aikaa. Ilman, että tarvitsee olla erakko sinkku ilman yhtäkään ystävää tai velvoitetta.
Sama koskee laihduttamista ja painonhallintaa. Jos oikeasti haluaa laihduttaa ja siten parantaa oloaan, löytyy oikea puhti asian toteuttamiseen. Yksin tai yhdessä. Eikä yksi repsahtaminen kaada koko homma, eikä sen takia kannata lyödä laihduttamista kirjaimellisesti läskiksi. – Ei ole sellaista ihmistä, joka ei joskus kävisi juhlissa, lomalla, naisten illassa, bilettämässä ja viettäisi herkuttelupäiviä. Silti kaikilla ei mopo karkaa käsistä ko. tilanteissa, vaan syöminen pysyy kohtuullisena. Silti kaikki eivät liho 2-10 kiloa vuodessa ja anna itsensä paisua yli sata kiloiseksi. Syömiseenkin löytyy kohtuus, kun motivaatio on kohdallaan.
Priorisointi, oma motivaatio, halu elää paremmin ja terveempänä. Oman terveyden parantaminen on niin iso syy, että se saa monet tarttumaan toimeen ja pudottamaan painoaan. Joskus muutos onnistuu omin voimin, toisinaan tarvitaan tsempparin apua.
Jos sinä olet päättänyt lopettaa tekosyiden sepittämisen, ota yhteyttä. Haluan auttaa sinua tavoitteiden saavuttamisessa!
Anna palaa jo tänään!
Viimeisimmät kommentit